Olen yksin, istun sohvalla kuuntelemassa hiljaisuutta. Ei, kun keskittyy kuuntelemaan kuulee paljon enemmän. Kuulen kellon tikittävän eteenpäin, vaikkei sen ääntä muulloin kuullekkaan. Aika, se ei pysähdy. Mietin aikaa, se minkä olemme hukanneet, se minkä olemme olleet yhdessä ja sen minkä tulemme menettämään. Sekunneissa laskettu aika jonka olemme olleet yhdessä on yhtä pitkä kuin minuuteissa laskettu aika erillään. Tämäkin on vain matematiikkaa.

Heräsin eilen aamulla tyhjyyteen. Kuin suuri kuori olisi rakentunut sydämeni päälle. En tuntenut iloa, onnellisuutta, mutten myöskään ahdistusta tai surua. Olin täysin tyhjä. Onko tämä tunne juuri se, milloin olet lopettanut välittämisen, haaveilun, rakastamisen? Se oli todella pelottavaa. Entä jos kulutin kaiken rakkauden sinuun, entä jos sisälläni ei ole enää mitään annettavaa, kenellekään?

Toivon, ettei näin ole. Vaikka nyt en tunnekaan mitään sisälläni, enkä voi sanoa tätä koko sydämestäni niin olisiko minun parempi unohtaa sinut? Annoit minulle vaikeina hetkinä syyn elää, opetit minulle mitä rakkaus on, miten paljon voi toisesta välittää, tulen lopun elämäni rakastamaan sinua miehenä joka opetti minulle niin paljon. Pienen palan sydäntäni omistat aina.  Olisiko aika aloittaa uusi tarina.

Spirit Carries on