Rakastan sitä, kun saat minut nauramaan. Rakastan silmiesi valoa, silmiä jotka joskus katsoo minua. Rakastan kosketustasi ja sitä kuinka hyvältä se saa minut tuntemaan; naiselta. Rakastan koskettaa sinua ja kertoa syvimmätkin tunteeni. Puhua jokaisesta asiasta ilman pelkoa tuomitsemisesta.

Hyppäisin vuoksesi maailman suurimmalta kukkulalta. Sinä epäröit pyytää minua tekemään sen, tiedän mitä se tarkoittaa. Vai tiedänkö sittenkään. Olen luvannut sinulle olla lukematta rivien välistä, mutta sitä on liian vaikea toteuttaa. Liian monesti olet torjunut minut onnellisten hetkien jälkeen. Pitääkö minun ymmärtää vai esittää vieläkin etten muka ymmärrä? Kyllä sinä tiedät.

Elin niin pitkään järjen avulla, tukahduttaen tunteet. Välillä unohtaen sinut, unohtaen itseni. Olen nyt kolmannen kerran antanut sinulle kaiken itsestäni, kertonut mitä tunnen. Tiedän, että välität minusta. En voi olla väärässä. Voiko menneisyys todellakin olla näin suuri este? Minä en näe asiaa niin, koska uskon että Rakkaus voittaa aina.

Olen heittäytynyt elämään ilman turvaverkkoa, toivoisin niin että sinä olisit siellä ottamassa minut kiinni ennen kuin paiskaudun kiertämään linnunrataa. Otathan minut kiinni, otathan?